Kauden 23-24 päätösjuhla Äitienpäivänä
13.5.2024
Perinteistä kaavaa noudattaneessa iloisessa ja yhteishenkeä huokuneesa tilaisuudessa muisteltiin päättynyttä kiekkokautta ja palkittiin kauden aikana onnistuneita pelaajia sekä toimihenkilöitä.
Tilaisuuden avauspuheessaan valmennuspäällikkö Ilkka Saksa kiitti pelaajia, toimihenkilöitä, sekä vanhempia pitkän ja kylmän talven sävyttämästä onnistuneesta ja yhteisöllisyyttä vahvistaneesta kiekkokaudesta, sekä muistutti että vaikka jokaista ei juhlatilaisuudessa voida palkita antaa jääkiekko harrastuksena palkintoja jokaiselle mm. uusien kavereiden ja ystävyyssuhteiden muodossa.
Vuoden joukkue palkinnon voitti Viikingit U20 Mestis joukkue jonka karsintasarjan urheilullinen menestys lähes puhtaan pelin myötä takasi sarjapaikan myös tulevalle kaudelle. Joukkue on myös kentän ulkopuolella toiminut esimerkillisesti ja luonut omalla toiminnallaan hyvää ja ahkeraa Viikinki kuvaa. Juhlatilaisuudessa kiertopalkinnon kävi noutamassa, U18 joukkueesta U20 joukkueeseen kesken kauden noussut Roope Kiljunen.
Vuoden seuratoimija palkinto jaettiin tällä kertaa yhdelle Viikinki perheelle. Palkinnon saanut Kivenjuurien perhe on ollut usean vuoden ajan aktiivinen Viikinkitoimija ja tuttu näky halleilla, päättyneellä kaudella Katja toimi U18 joukkueen rahastonhoitajana ja fysiikkavalmentajajana, sekä tyttökiekkokoulun ohjaajana, jossa myös perheen pojat Lauri ja Aaron nähtiin apuna, perheen isä Tomi toimi päättyneellä kaudella U20 joukkueen huoltajana.
Vuoden valmentaja palkinto jaettiin Tomi Lesoselle. Tomin sitoutuminen ja aito halu kehittää pelaajiaan jääkiekkoilijana ja urheilijana, sekä tinkimätön ammattimainen tekeminen antavat loistavaa esimerkkiä kaikille Viikingit valmentajille.
Vuoden maalivahti palkinnon sai Erik Yli-Suvanto. Erik on tunnollinen harjoittelija jonka pitkäjänteinen ja omistautunut harjoittelu on tuonut tulosta, Erikin tie vuoden maalivahdiksi on tullut maltilla askel kerrallaan edeten, Erikin varmat esitykset U15 joukkueen maalilla siivitti joukkueen aina finalfourin loppuotteluun asti.
Vuoden pelaaja palkinto jaettiin tällä kertaa puolustaja Alec Backströmille, palkinnon ovat aiemmin voittaneet mm. Casper Terho, Rasmus Ruusunen, Maxim Eliseev ja Onni Lind. Alecin voitontahto ja periksiantamaton asenne jäällä asettavat rimaa koko hänen joukkueensa päivittäiselle tekemiselle, Alecin positiivinen ja intohimoinen asenne antavat hänelle loistavat avaimet edetä jääkiekkoilijana kohti huippua. Alec on todellinen esimerkki muille Viikingit pelaajille niin jäällä kuin sen ulkopuolella.
Viikingit tsempparit ovat omien peliryhmiensä esimerkillisiä taisteljioita ja joukkuepelaajia vailla vertaa, Viikingit tsemppari kunnioittaa kaikkia lajin parissa toimivia. Tsemppareilla palkittiin seuraavat pelaajat:
U8 Akseli Mattila
U8 Mauno Kainulainen
U8 Addy Mallory
U9 Amos Grönman
U9 Rasmus Takala
U9 Luka Häkkinen
U9 Altti Hallamaa
U10 Noel Viik
U10 Vladislav Sukhar
U10 Dag Stäuber
U11 Otto Matikka
U11 Eeti Hyrkäs
U12 Elias Makkonen
U12 Benjamin Paatelainen
U13 Kalle Heinonen
U13 Jami Meltola
U14 Jasse Tolvanen
U14 Leon Piipponen
U15 Mikael Mustonen
U15 Juha Hietaranta
U15 Joonas Räsänen
U16 Malcolm Opu
U16 Samu Ojanen
U18 Elias Vyyryläinen
U18 Daniil Sandin
U20 Tuomas Syväoja
U20 Eljas Roivainen
Viikingit onnittelee kaikkia palkittuja ja toivottaa aurinkoista kesäharjoittelu kautta!