Kiekkoleiri 2024

 

Kesän 2024 leiri järjestetään 3.-7. kesäkuuta ja ilmoittautuminen leirille aukeaa MyClubiin helmikuussa. Viikinkien jäsenistöä tiedoitetaan sähköpostitse ilmoittautumisen avauduttua.

 

Leirille voivat osallistua ikäluokien 2010 - 2016 joukkueissa pelaavat lapset.

 

Leiri 3.-7. kesäkuuta 2024


Leirin päiväohjelmaan kuuluu kaksi jääharjoitusta, kaksi oheisharjoitusta, lounas ja välipala. Toimintaa on päivittäin kello 09:00 - 16:00 välisenä aikana.

Leirin päävalmentajina toimivat Juha Lind, Ilkka Saksa ja Tomi Lesonen sekä maalivahtivalmentajana seuran maalivahtivalmentaja(t).


Ryhmien ohjaajina toimivat lisäksi Viikinkien kokeneet ikäkausivalmentajat. Jokaisella ryhmällä on myös oma huoltaja koko leirin ajan.

Ilmoittautuneista pelaajista muodostetaan kolme leiriryhmää, joiden jako tehdään ensisijaisesti ikäluokkien mukaan, mutta lopulliset ryhmät ilmoitetaan viimeistään leirin alkaessa.

 

Leiriohje

 

Ilmoittautuminen leirin alkaessa

Maanantaina 3.6. ilmoittautuminen alkaa klo 07:45. jolloin tarkistetaan maksukuitit niiden ilmoittautuneiden osalta, joiden maksutieto ei ole ehtinyt päivittyä myClub palveluun.

 

Toiminta-aika

Leiripäivien ohjelma alkaa klo 08:30, hallin ovet aukeavat klo 08:00.

Leiripäivät päättyvät klo 16:00 ja paikalla on ohjaajia klo 16:30 saakka.

Päiväohjelma vaihtelee ryhmittäin jäävuorojen mukaan ja ohjelmassa on monipuolista liikkumista jäähallin ympäristössä. Perjantaina loppupelien jälkeen jaetaan leiripalkinnot.

 

Ryhmät

Ryhmät ovat lähtökohtaisesti

  • 1-ryhmä (2010-2012 ikäluokkien pelaajat)
  • 2-ryhmä (2013-2014 ikäluokkien pelaajat)
  • 3-ryhmä (2015-2016 ikäluokkien pelaajat)

 

Jäävuorot ryhmittäin

Klo

Maanantai

Tiistai

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

9:15 -10:15

3-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

3-ryhmä

10:15 -11:15

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

2-ryhmä

 

JÄÄNAJO

11:30 -12:30

1-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

12:30 -13:30

3-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

3-ryhmä loppupeli

 

JÄÄNAJO

13:45 -14:45

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

2-ryhmä loppupeli

14:45 -15:45

1-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä loppupeli

 

Lounasajat ryhmittäin

Klo

Maanantai

Tiistai

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

11:15

3-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

3-ryhmä

11:45

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

2-ryhmä

12:45

1-ryhmä

1-ryhmä

2-ryhmä

3-ryhmä

1-ryhmä

*ryhmiin saattaa tulla muutoksia ilmoittautumisista johtuen.

 

Varustus

Mukaan normaalien lätkävarusteiden lisäksi pyyhe, hikipukuja, tarpeeksi vaihtovaatteita ja sukkia sekä säähän sopivat ulkoliikuntavarusteet, juomapullo ja sählymaila. Muiden varusteiden säilyttämistä varten mukaan erillinen reppu.

Kiekkovarusteita voi säilyttää koko leirin ajan hallilla.

Leiriläiset saavat leiriltä harjoituspaidan sekä leiri t-paidan tai vastaavan tuotteen.

 

Leirin hinta

 

Kaikki ryhmän kolme (15-16 syntyneet) ilmoittautuvat leirille kenttäpelaajana.

 

Kenttäpelaajille


320 € / Viikinkien pelaaja

380 € / muun seuran pelaaja

 

Maalivahdeille


220 € / Viikinkien pelaaja

280 € / muun seuran pelaaja

 

Ilmoittautumumista tehdessäsi muista valita pakollinen lisämaksu edellä olevan hinnaston mukaisesti. Varausmaksu kaikissa hintaluokissa 80€ tulee maksaa eräpäivään mennessä ja loppusumma tulee olla maksettuna kaksi viikkoa ennen leirin alkua, myclub luo koko maksulle saman eräpäivän, lisämaksun eräpäivä muutetaan varausmaksun suorituksen jälkeen. Koko maksun voi myös maksaa kerralla samalla viitenumerolla, vaikka lisämaksu olisi jäänyt valitsematta.

 

Ilmoittautuminen


Leirille ilmoittautuminen tapahtuu myClub sivuillamme.

Mikäli ilmoitettavan pelaajan vanhempi toimii joukkeessa toimihenkilönä, varmista että teet ilmoittautumisen pelaajan tunnuksella.

Mikäli olet muun kuin Viikingit jääkiekon pelaaja, tulee sinun rekisteröityä palveluun.

Ilmoittaudu leirille myClub palvelussa - Vaatii jäsentunnuksen aktivoinnin tai rekisteröitymiseen

 

Huomioitavaa:


Jos pelaaja ei saavu paikalle tai keskeyttää leirin niin suoritettuja maksuja ei palauteta pois lukien loukkaantumistapaukset tai muut lääkärintodistuksella todennettavat poissaolot.

Leiriläiset vastaavat itse voimassa olevasta vakuutuksesta. Pelipassi on joko vakuutuksellinen tai vakuutukseton. Mikäli pelipassin vakuutus ostetaan ennen 30.6.2024, tulee se voimaan takautuvasti 1.5.2024 alkaen. Myöhemmin ostettuna vakuutus tulee voimaan maksupäivänä klo 24.00 tai maksuhetkellä, tällöin suorituksesta tulee käydä ilmi maksuaika. Mikäli pelipassi ei sisällä vakuutusta, jokainen vastaa omasta vakuutusturvastaan ja tällöin suosittelemme tarkistamaan omista vakuutusehdoista, kattaako vakuutus urheilussa sattuneet vahingot. 

Viikingit Jääkiekko ry ei vastaa mahdollisista vahingoista mikäli osallistujalla ei ole voimassaolevaa vakuutusta